Sunnuntaipastaa

Sunnuntaisin iskee aina hirvittävä lohturuoan tarve - ihan kuin keho jotenkin alitajuisesti valmistautuisi tulevaan koitokseen ja tahtoisi nauttia viikon epävirallisesta rentoilupäivästä täysin rinnoin. Perinteiseen tapaan, nälkä iski sopivasti hieman sen jälkeen kun lähin supermarket oli jo sulkenut ovensa. Kaapista löytyy aamiaiselta jääneitä kananmunia ja pekonia, erinäinen kokoelma parmesaaninpaloja ja yllätyksekseni ruokakermaa. Tätä ihmettä ei tapahdu melkein koskaan, tässä taloudessa ruokakermaa kotiutetaan kaupasta vain ja ainoastaan tarpeeseen. En yhtään tajunnut, kun työkaveri joskus kertoi sen olevan yksi heidän jääkaappinsa vakioasukeista, sitä ostetaan aina uusi varuiksi odottelemaan! Uskomatonta, mihin ruokakermaa edes voi spontaanisti käyttää? No pastaan ainakin. Koska perjantaina syötiin pizzaa basilikakoristein, myös yrttejä löytyi.

Päätimme siis tehdä pastaa. Jostain syystä tuntuu, että pastan tekeminen on useimmille täysin absurdi käsite ja uskomaton saavutus. Oikeasti se ei ole kovin vaikeaa, eikä mahdotonta edes ilman pastakonetta. Let me explain: Ota kananmunia ja jauhoja esille. Jauhojen kannattaa olla durumia, perusvehnäjauhoista en ole kokeillut. Tee jauhoista keko, kaada sinne vähän öljyä, suolaa ja pari kananmunaa. Sekoita. Lisää kananmuna/jauhoja tarvittaessa. Olen kuullut huhuja, että tämä voisi onnistua myös vedellä kananmunan sijaan, mutta olen erittäin skeptinen. Joka tapauksessa, kun taikina on kimmoisa eikä tartu käsiin, kaulitse se ohueksi. Siis todella ohueksi. Sitten leikkaa suikaleiksi / minkämuotoista ikinä tahdotkaan. Joskus kärsivällisinä olemme antaneet ripustaneet pastan kuivumaan tässä kohtaa hetkeksi, mutta nyt ei kärsivällisyys riittänyt. Kuivattaminen tuo pastaan mielestäni enemmän tekstuuria, eli jos tykkäät oikein al dentestä, tämä välivaihe ehkä kannattaa suorittaa. Joka tapauksessa, pasta siis kiehuvaan veteen, kypsyminen kestää suurin piirtein saman verran kuin tuorepastalla, ellei vähemmän. Ole tarkkana.

Sitten niihin kastikkeisiin. Tänään ei päästy oikein yksimielisyyteen siitä, minkälaista pastaa haluamme, joten teimme kahdenlaista, hyvin nopeatekoista pastaa.

1. Suikaloi pekoni kuumalle pannulle, paista rapeaksi. Laita pannulle valmista pastaa pekonin kaveriksi ja riko joukkoon kananmuna. Sekoita nopeasti, niin että kananmuna kypsyy hieman ja sekoittuu pastaan. Vääräuskoiset, eli me, laittavat mukaan myös pikkuriikkisen ruokakermaa. Päälle paljon tuoretta pippuria ja parmesaania. Tästä versiosta oli kyllä kuvia, mutta ne näyttivät kamalilta. Saatte siis pärjätä ilman.

2. Laita blenderiin paljon basilikaa, pippuria, öljyä, suolaa, parmesaania, aavistus sitruunamehua, vähän valkosipulia sekä pinjansiemeniä. Myös mantelit ja suolapähkinät ovat hätätapauksessa toimineet, jälkimmäisen kohdalla huomioi suolaisuus. Sekoita, maista, lisää tarvittaessa jotain. Siemenet ja parmesaani pehmentävät tarvittaessa valkosipulia, sitruunamehu ja basilika taas taistelevat suolaisuutta vastaan. Sekoita pastaan.

Syötiin lopulta molemmat molempia pastoja, nämä vaan toimivat aina. Ainakin mulle itsetehty pasta on oikeastaan pikaruokaa, varsinkin jos kastikkeena on jokin näiden kaltainen, jonka kokoonkeittämiseen ei tarvita tunteja. Koko ruoanlaittoon kaikkineen taisi kulua kokonaiset 20 minuuttia, ja sunnuntai voi jatkua tavalliseen, kylläisenonnelliseen tapaansa.

Mango Alfonso On Nom

Meillä ei yleensä juuri tehdä jälkiruokia. Ei sillä etteikö niistä pidettäisi, moni vähänkään mielenkiintoinen jälkiruoka vaan sattuu vaatimaan yleensä huomattavasti enemmän taitoa ja panostusta kuin meiltä löytyy. Eräänä tylsänä iltapäivänä joululomalla kuitenkin päätettiin kokeilla jotain ihan uutta, kun kerran aikaa oli. Tutkittiiin Masterchef Australian sivuilta, jos sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista ja molempien silmiin osui mangopalloista ja tuulihatuista koottu rakennelma.

Valittiin jälkiruoka niin, että joutuisimme kokeilemaan jotain ihan uutta, mutta kuitenkin sellaista joka olisi mahdollista toteuttaa. Mango Alfonso (katso resepti tästä) näytti täydelliseltä. Tämän vuoksi vähän naurattikin, kun pari päivää sitten näytetyssä jaksossa tätä jälkiruokaa kuvailtiin mahdolliseksi vaikeimmaksi haasteeksi kautta aikojen. Muutaman komponentin kanssa mekin jouduttiin hieman soveltamaan ja jotain jättämään poiskin, mutta hyvää siitä joka tapauksessa tuli. Koko reseptiä lukuisine työvaiheineen en tänne kirjoita, mutta muutaman huomion reseptistä ajattelin hyväksi lisäykseksi. 

Ensinnäkin, kookosrasva kannattaa sulattaa etukäteen erikseen, ei suoraan muiden aineiden sekaan kuten reseptissä lukee. Oli melkoisen tuskan takana saada tuota könttiä sulamaan muiden ainesosien sekaan edes jotenkuten. 

Vaikein ja tärkein osa tässä jälkiruossa on tuulihatut. Juuri se osa, mikä ohjelmassa tuotti kilpailijoille eniten vaikeuksia, ja se joka meillä epäonnistui täydellisesti. Muutaman yrityksen jälkeen lopputuloksena oli noin puolen sentin korkuisia pehmeitä keksejä ilmavien tuulihattujen sijaan. Mikä tässä sitten meni vikaan? Ohjelman katsottuamme virhe oli melko selkeä - kananmunat saa lisätä taikinaan vasta kun se on huoneenlämpöistä. Yhtään lämpimämpi taikina muuttuu juoksevaksi eikä kohoa. Meni pieleen kilpailijoilla, meni pieleen meillä.  

Muut komponentit eivät varsinaisesti olleet vaikeita. Tarvittiin vain tarpeeksi työtilaa, astioita tehokas pakastin ja apukädet, niin kaikki onnistui melko kivuttomasti. Shisokreemi sekä kookospallot jäivät pois, yksinkertaiseksi siksi ettei niiden tekoon olennaisia ainesosia löytynyt kaupasta. Kalamansisorbetti muuttui jäätelökoneen puutteessa granitaksi, mikä toimi itseasiassa erinomaisesti. Alkuperäinen resepti on itseasiassa todella iso, neljäsosallakin saisi hyvänkokoiset annokset kahdelle. Minkälainen lopputulos sitten saatiin kasaan muutaman tunnin uurastuksen ja kompromissien jälkeen? Ei mitään kovin esteettistä, mutta ehdottomasti testaamisen arvoinen, herkullinen kokonaisuus.

 

Mietin pitkään, viitsinkö edes julkaista näitä kuvia, sillä lopputulos on kaukana kauniista tai edes onnistuneesta. Kuitenkin, jos esillepanon ja alkuperäisen reseptin unohtaa, tätä jälkiruokaa söi todella mielellään useammankin päivän ajan (alkuperäisestä reseptistä tosiaan tulee aika suuret annokset....) eikä kokkaamisen kuulu olla vakavaa. Päinvastoin!